tiistai 26. lokakuuta 2010

Rannalla makoilua ja kalastusta thaimaalaiseen tapaan

Kohta ollaan kolme viikkoa oltu jo täällä ja täytyy sanoa, että nopeasti on aika mennyt! Viime viikko vierähti koulussa edelleen thain alkeita opetellessa. Perjantaina sitten lähdettiin pitkän viikonlopun kunniaksi suoraan koulun jälkeen vähän rentoutumaan Koh Samet -saarelle saksalaisten vaihtareiden kanssa.

Perillä saaressa odotti lievästi sanottuna epätasainen taksikyyti. Rannat ovat luonnonpuistoalueella ja tiet olivat sen mukaisia: täynnä töyssyjä ja lammikoita. Päästyämme Ao Wong Duan -nimiselle rannalle asetuimme bungaloweihin, jotka eivät aivan sieltä hienoimmasta päästä olleet, mutta pääasia, että hinta oli halpa. Vessoissa ei ollut lavuaareja lainkaan ja katossa oli hämähäkin seittejä ja lattialla etanoita sun muita ötököitä. Mutta olipahan kokemus sekin. Ranta taas oli todella viihtyisä ja maisemat komeat.


Lauantai pyhitettiin pitkälti rannalla makoilulle ja uimiselle. Merivesi oli todella lämmintä, ei uinti paljoa vilvoittanut. Rannalla maatessa tuli myös viikonlopun ainoat vesipisarat, muuten paistoi aurinko koko reissun. Kokeiltiin myös banana boat -ajelua, oli kyllä hurja kyyti! Kaaduttiin varmaan kymmenen kertaa ja loppujen lopuksi tulikin sitten suolavettä nenästä.

Sunnuntai otettiin todella rennosti, illalla lähdettiin tutustumaan thaimaalaiseen kalastukseen kuuden tunnin reissulle. Eihän se ollut ihan mitä odotettiin. Meille annettiin muovipullot, joiden ympärille oli kieputettu siima ja koukku ilman syöttiä. Niitä sitten uitettiin vedessä :D Reissu alkoi jo tuntua täydelliseltä fiaskolta, mutta tilannetta pelasti vähän se, kun päästiin maistelemaan paistettua kalmaria. Oli yllättävän hyvää ulkonäköön nähden!

Maanantaina lähdettiinkin sitten takas Bangkokiin. Koh Samet oli todella viihtyisä saari, siellä näytti olevan enemmän paikallista porukkaa verrattuna moniin muihin turistipaikkoihin. Oli kyllä mukava päästä hetkeksi pois täältä saasteiden seasta hengittämään raitista ilmaa. Tällä viikolla pitääkin sitten valita lopulliset kurssit, ja ensi viikolla alkaa varsinainen opiskelu. Jännityksellä odotetaan, miten lähtee opiskelut liikkeelle.

- pojat

maanantai 18. lokakuuta 2010

Ten baht ten baht ten baht ten baht

Sanoo tuktukkikuski kun hintaa kysellään.

Tiistaipäivä pyhitettiin levolle viimeisen lomapäivän kunniaksi. Tais olla eka päivä kun paisto koko päivän aurinkokin. Keskiviikkoaamuna ahtauduttiin samaan hissiin saksalaisten vaihtareiden kanssa. Sattumalta oltiin aivan yhtäaikaa koululla. Lepposta porukkaa släbäreissä ja shortseissa verrattuna meihin, kun meillä oli melkein puvut päällä. Aluksi tutustuttiin paikallisiin tutoreihin eli buddeihin. Sen jälkeen kierrettiin kampusaluetta ja mentiin syömään. Tarjolla oli mm. merileväkeittoa, riisiä ja mustekalaa. Yks buddy söi jäätelöä thaimaalaisittain leivän välissä jälkkäriks :D Illalla käytiin ostamassa kouluvaatteita ja katsomassa thainyrkkeilyä.

Torstaina alettiin opiskeleen thain alkeita. Pari tuntia jutusteltiin, syötiin ja lähdettiin kotiin. Ruoka oli niin tulista, että lähtiessä penkkiin jäi märkä läiskä. Iltasella tutustuttiin läheiseen ulkoilmapunttisaliin, jossa käytettiin painoina mm. hammasrattaita ja muita ruostuneita osia. Ei niistä ottanut selvää, mitä ne oli. Lähtiessä oli vaatteet ruosteessa.

Perjantaina tutustuttiin Grand Palace temppeliin. Yksi buddeista kertoi, että sielu saapuu Bangkokiin vasta kun on temppelissä käynyt. Ollaan nyt sitten henkisestikin Bangkokissa. Jatkoimme illalla tutustumista muiden vaihtareiden kanssa. Viikonloppu otettiin muuten rennosti, pelailtiin vähän korista, bilistä ja keilattiin.

Tänään opiskeltiin vähän thaimaalaisia ruokia ja ruokalajeja. Päivän päätteeksi tehtiin tulista Som Tam salaattia ja syötiinkin sitä, huh huh.
Ensi viikonlopun suunnitelmissa on lähteä ekskursiolle läheiselle saarelle, Koh Sametille, kun on maanantaina vapaapäivä. Tämä viikko (koko viikko) ollaan koulussa edustustehtävissä.

Terveisin poijjaat!

maanantai 11. lokakuuta 2010

Lost in Bangkok


Sawatdee Krup!

Lento Bangkokiin lähti Helsinki-Vantaan lentokentältä tiistaina klo 23.40. Kentällä nähtiin tuttuja naamoja, kun Vehmaskosken Kari oli lähdössä reissuun ja nähtiinpä pääministerikin. Lento itsessään meni todella nopeasti tv-sarjoja ja elokuvia katsellessa sekä suurimman osan ajasta nukkuessa. Noin 13.45 paikallista aikaa oltiin perillä Bangkokissa. Lentokoneesta ulosastuessa lämmin ja kostea ilma puski vasten kasvoja. Taksikuski Mr. Lee heitti meidät hotellille ja opetti samalla vähän thain kielen alkeita. Ja nauroi hulluna kun kerrottiin, että ollaan opiskelijoita.

Hotelli on oikein viihtyisän oloinen ja sijainti on todella hyvä. Myös henkilökunta on mukavaa. Otettiin huoneet ensin kolmeksi päiväksi, koska parempia vaihtoehtoja ei löydetty, jatkoimme varausta kuukaudeksi eteenpäin.

Ilmasto on ollut todella kuumaa ja kosteaa, kuin kylpylässä ois, välillä on pitänyt mennä sisälle vilvoittelemaan, ja suihkuun kuivattelemaan. Hotellihuoneissa on onneksi hyvä ilmastointi.

Alku meni tutustuessa kaupungin kulkuyhteyksiin. Kävimme pyörimässä keskustassa mm. Bangkokin suosituimmassa ostoskeskuksessa MBK:ssa. Ollaan käyty myös jokiajelulla, Khaosan roadilla ostoksilla sekä State Towerin (247 m) huipulla katselemassa Bangkokia vähän korkeammalta. Onhan tämä mielettömän laaja kaupunki, kun valot vaan jatkuvat horisonttiin. Paikalliset ovat oikein mukavia ja avuliaita mutta käyrempiä kuin kierot savolaiset, ei koskaan tiedä kuka haluaa oikeasti auttaa ja kuka haluaa jotain muuta. On tarjottu mm. lippuja show pingikseen.

Tänään maanantaina kävimme etukäteen vähän tutustumassa koulun pääkampukseen ja moikkaamassa Parichartia, meidän yhteyshenkilöä. Kampusalue oli todella viihtyisän näköinen lampineen ja suihkulähteineen. Keskiviikkona kouluaherrus alkaa tutustumiskiertueen ja sen jälkeen thain alkeiden merkeissä. Iltapäivällä kun tulimme takaisin China Townin kautta kämpille, nukahdimme taksiin ja heräsimme kun auto alkoi nykimään ja bensa loppui... kävelimme kotiin.

Tästä on hyvä jatkaa...
Terveisin Jarkko, Petteri, Jarkko ja Teppo

sunnuntai 3. lokakuuta 2010

Lähtökuumetta

Lähtöön muutama päivä enää aikaa ja täytyy tunnustaa, että jännittää ! huh huh ! Kaikki asiat alkaa ainakin minun osalta olla pakkausta vaille valmiina. Thaimaahankin ollaan oltu jo kivasti yhteyksissä ja paljon on apua tarjottu muun muassa asunnon etsimiseen. Saa nähdä kuinka avuliaita ihmiset siellä todellisuudessa on ja kuinka helposti löydetään hyvä asunto, huoneisto, hotelli tai jokin muu vastaava kohtuu hintaan.

Olemme perillä Bangkokissa keskiviikkona (6.10.2010) puolenpäivän jälkeen, joten meillä on lähes viikko aikaa tutustua kaupunkiin ja kulttuuriin ennen kuin koulunkäynti alkaa. Aluksi meillä on puolisen kuukautta orientaatiojaksoa, johon sisältyy oikeastaan vain thaimaan kielen alkeita. Thaimaan kielen alkeet saattavat olla meille jopa elintärkeitä, koska kuulemma koulullakin kaikki opasteet sun muut ovat thaimaan kielellä ja huhujen mukaan koululla ei puhuta paljoa englantia. Hyvällä elekielellä tulee kuitenkin pärjäämään aina! (..toivottavasti)

Kaikesta huolimatta uskon, että meillä on edessä äärimmäisen antoisa ja huikea puolivuotinen, pitää vaan toivoa että me kaikki pysytään suurinpirtein terveinä, eikä mitään suurempia force majeureja tule!!!

Antoisia lukuhetkiä kaikille faneille :o)