Koulu on lähtenyt liikkeelle kaiken alkutohinan jälkeen melko mukavasti. Opetusmenetelmät ovat Suomeen verrattuna erilaiset: täällä tehdään ryhmänä paljon projekteja ja esitelmiä, joista arvosanat lähinnä muodostuvat, kun taas Suomessa istutaan luennoilla ja arvosanat perustuvat pitkälti tenteistä saatuihin numeroihin. Opetustyyli on vaatinut totuttelua, mutta ystävällisten opettajien ja paikallisten oppilaiden opastuksella olemme päässeet siitä jyvälle. Kampuksellamme on paljon ulkomaalaisia opettajia, jotka puhuvat hyvää englantia ja heitä on helppo kuunnella. Myös paikalliset opettajat puhuvat usein hyvää englantia, mutta vahvaa thaimaalaista aksenttia on välillä vaikea ymmärtää ja kuunteluun täytyy keskittyä. Kutsummekin usein thaimaan ja englannin sekoitusta thanglesiksi.
Toissa viikolla lähdimme varhain perjantai-aamuna pidennetylle viikonloppumatkalle Hua Hiniin. Hua Hin sijaitsee noin 200 kilometriä Bangkokista etelään ja bussilla matka taittui kolmessa tunnissa. Paikkana se ei meitä säväyttänyt; ranta oli sotkuinen, hiekka karheaa ja paikalliset kadut täynnä pieniä turisteille tarkoitettuja baareja, joista paikalliset tytöt (tai ladyboyt) huutelivat kaikille ohikulkijoille. Joillekin kyseinen toiminta voi olla unelmien täyttymys, mutta ainakin allekirjoittaneen mielestä se oli ärsyttävää. Mutta jos paikassa oli paljon huonoa niin oli siinä myös hyvääkin.. Vuokrasimme pari skootteria vuorokaudeksi (hinta 200 bahtia=5 euroa/skootteri + bensat) ja lähdimme ajelemaan kohti korkeita vuoria. Vasemmanpuoleiseen liikenteeseen ja ajokulttuuriin pääsi nopeasti käsiksi ja sen jälkeen ajaminen oli yhtä nautintoa. Maisemat matkan varrella olivat upeat ja skoottereilla pääsi paikkoihin joihin muuten ei olisi tullut lähdettyä. Hua Hinin matkan pelasti myös lauantai-iltana rannalla järjestetty hyväntekeväisyyskonsertti, jonka tulot käytettiin elefanttien hyväksi. Lavalle nousi paikallisia DJ:tä ja pääartistina oli Thaimaan kuuluisin HipHop-yhtye, jonka musiikki kuulosti välillä lähes suomalaiselta iskelmältä! Matka takaisin Bangkokiin taittui EI niin rattoisasti junalla. Matka kesti viisi tuntia ja jouduimme istumaan koko matkan puisilla penkeillä, eikä ikkunoissa ollut laseja. Omalla tavalla hieno kokemus sekin, mutta kerta oli tarpeeksi!
Viime viikolla meillä ei ollut kuin maanantai ja tiistai koulua, koska täällä oli valmistujaispäivä ja opettajilla muita kiireitä. Siksi varasimmekin lennot Phuketiin, päräytimme keskiviikko-aamuna taksilla Suvarnabhumin lentokentälle ja siitä Air Asian koneella kohti etelää. Koska sää ei pilvisyyden ja sadekuurojen takia alkuun suosinut, vuokrasimme kaikille omat skootterit ja kiersimme saarta ristiin rastiin. Maisemat Phuketissa olivat upeat, mutta paikoin sekin jo turismin pilaamaa. Ehdimme yöpyä kolmella eri rannalla: Kamalalla, Patongilla ja Karonilla ja nähdä kaiken rauhallisuuden ja turistirysän väliltä. Lomaan sisältyi paljon aktiviteettejä, kun skootteriajelun lisäksi kävimme ajamassa kartingia ja Petterin kanssa kokeilemassa riippuliitoa veneen perässä! Hienoja kokemuksia kaikki!
Kuvia voit käydä katsomassa "kuvia"-kansiosta
Nyt nokka kohti uusia tuulia!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti