Torstaina veimme koululle hieman terveisiä Suomesta salmiakin muodossa. Kohteliaina ihmisinä suurinosa sanoi tykkäävänsä, mutta naamanilmeet kertoivat kuitenkin hieman toista. Sana jolla useat kuvailivat salmiakkia oli: ainutlaatuinen. Torstai-iltana pääsimme orientaatiojakson päättymisen takia syömään yhdessä jaksolle osallistuneiden oppilaiden ja opettajien kanssa hienoon japanilaiseen ravintolaan. Koulu luonnollisesti maksoi koko lystin jälkiruokineen. Toisaalta lihaisat ateriamme maksoivat hengeltä noin 300bahtia (=7,5€), sillä rahalla Suomen vastaavissa ravintoloissa ei yleensä saa paljoakaan. Vertailun vuoksi voin kertoa, että 300bahtilla syömme koulussa kuukauden ajan.
Perjantaina meillä oli sitten ensimmäinen koe ja aiheena thain alkeet. Me kaikki läpäisimme haastavan kokeen jokseenkin vaivattomasti. Läpipääsyä ei voinut kuitenkaan paljon juhlia, koska sunnuntai-aamuna oli sitten taas herättävä aikaisin ja lähdettävä pääkampukselle ilmoittautumaan kursseille. Koululla meistä otettiin valokuvat ja sormenjäljet, jonka jälkeen saimme todella hienot opiskelijakortit itsellemme.
Maanantaina alkoi sitten jo varsinainen koulu, jota olimmekin jo vähän odotelleet. Oli jopa yllättävänkin mukavaa istuutua koulunpenkkiin. Kampuksemme sijaitsee parin kymmenen kilometrin päässä asunnostamme, mutta asuntomme vierestä lähtee ilmainen bussikuljetus kampukselle ja kyyti koululle kestää noin puolisen tuntia. Kampus sijaitsee lähempänä merta, jonka huomaa täysin erilaisesta ilmastosta. Ilma on selvästi puhtaampaa ja tuuli viilentää ilmaa sopivasti. Toisaalta ilma on viilentynyt Bangkokin keskustassakin huomattavasti ja jossain määrin voi jopa sanoa, että välillä tulee vilu. Sitä ehti jo tottumaan yli kolmenkymmenen asteen lämpötilaan ja nyt täällä on vain reilu parikymmentä astetta. Talven tulon täällä huomaa myös kaupoissa, sillä kojut on täynnä talvitakkeja ja pipoja.
Täytyypä tästä lähteä hanska ja pipo ostoksille...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti