Kohteessa ollaan ja saletisti natsaa!

Viimeisen tiuhan pariviikkoisen koulurupeaman jälkeen alkaa koulu Thaimaassa olla ohi. Itse karkasin perjantaina Malesiaan ja jätin Jarkon ja Tepon pulaan väsäämään viimeistä loppuraporttia Industrial Design –kurssista. Myös loppupresentaatio jää heidän hartioilleen, kun aikataulut taas kerran muuttuivat ja presentaatio aikaistui päivällä. Itse vietän tuon päivän vielä Malesian auringon alla. Sori pojat, nyt kävi näin! Seuraavissa kappaleissa luvassa lisää suolaa niin Bangkokin kuin koti-Suomenkin haavoihin..

Lauantai-aamuna saavuimme tyttöystäväni kanssa Malesian Langkawille, joka sijaitsee aivan Thaimaan rajan tuntumassa. Saari on tehnyt syvän vaikutuksen leppoisuudellaan ja tarjoamillaan aktiviteeteillä. Myös säät ovat hellineet, sillä aurinko on paistanut lähes pilvettömältä taivaalta jo kolme päivää ja lämpötila lähentelee arviolta +40 astetta. Eikä meriveden lämpötilassakaan ole valittamista (yli +30).

Vaikka puitteet olisivat loistavat pelkästään rannalla löhöilyyn, emme ole jääneet hiekkaan pölyttymään, vaan päivät ovat olleet varsin toimeliaita. Lauantaina heti löydettyämme kelvollisen majapaikan suuntasimme kohti rantaa verryttelemään matkustuksesta jäykkiä raajojamme. Löysimmekin itsemme pian kokeilemasta wakeboardingia, joka sai toimia valmistavana harjoituksena kevään lumilautailuille. Homma oli enemmän kuin mukavaa, kun molemmat pääsivät 15 minuuttisen aikana nauttimaan vauhdin hurmasta. Tuo vartti ei kuitenkaan ollut mikään kevyt rupeama, sillä 10 minuutin kohdalla olisi mielellään jo lopettanut maitohappojen jyllätessä lihaksissa. Nyt pari päivää koetuksen jälkeen onkin hyvä kirjoittaa blogia, kipulaastari alaselässä ja harkinnassa varhaiseläke Malesian rannoilla.. Aaltojen ryske teki siis äkkiseltään tehtävänsä.

Eilen sunnuntaina päätimme tyytyä vähän kevyempiin aktiviteetteihin ja hyppäsimme heti aamulla skootterin selkään. Langkawissa on hyväkuntoiset tiet, joita pitkin kelpasi sitten hurisutella koko päivän. Matkalla kävimme tutustumassa Cable cariin (gondolihissi), joka kuljetti meidät yli 700 metrin korkeuteen katselemaan maisemia. Kokemus oli muuten onnistunut, mutta hississä ilmenneen teknisen vian vuoksi jouduimme jäämään huipulle noin 1,5 tunniksi odottelemaan paluuta merenpinnan tasolle. Onneksi sää kuitenkin oli puolellamme ja aika kului auringosta nauttiessa. Vaikka Cable car vei suunniteltua pidemmän ajan, kävimme kuitenkin sunnuntain aikana vielä tutustumassa saaren pohjoisosan lähes autioihin hiekkarantoihin, joissa saattoi juosta hasselhofmaiseen tapaan. Muita turisteja ei siis ollut tätä todistamassa.

Tänään meillä oli aikainen herätys, sillä varasimme sukellusretken koralleille reilun tunnin venematkan päähän Langkawista. Pääsimme kokeilemaan laitesukellusta ensimmäistä kertaa elämässämme ja nauttimaan merenalaisesta maailmasta. Reilussa seitsemässä metrissä vietetty 20 minuuttinen meni ihmetellessä mitä värikkäämpiä kaloja ja kasveja, joiden kaltaisia oli aikaisemmin nähnyt vain Nemoa etsimässä –elokuvassa. Kokemus oli niin huima, että kipinä laitesukelluskurssiin jäi kytemään takaraivoon. Loppupäivän vietimme snorklaillen riutoilla pienten haiden ja pikkukalojen ympäröimänä. Taas saimme rahoillemme vastinetta, vaikka meinasinkin joutua kirjaimellisesti kalanruuaksi. Pikkukalat tulivat puremaan useaan otteeseen, parhaimpana yrityksenä oli irrottaa selässäni oleva luomi täsmäiskuilla. Jotta snorklausta pystyi jatkamaan, oli vertavuotava luomi pakko suojata laastarilla. Saa nähdä onko Petteri joutunut samankaltaisten hyökkäyksien kohteeksi Koh Taolla, jossa hän on suorittamassa sukelluskurssia parhaillaan.

Vielä huomisen vietämme Langkawissa, minkä jälkeen suuntaamme kohti Malesian pääkaupunkia Kuala Lumpuria. Siitä palaamme takaisin Bangkokiin, josta muutaman päivän huilaamisen jälkeen otamme suunnaksi Kambodzan. Sen jälkeen onkin edessä viimeinen paluu Bangkokiin ainakin tämän reissun osalta. Paluulennon Suomeen olen itse varannut Hongkongin kautta, jossa länsimaalainen ja aasialainen kulttuuri sopivasti sekoittuvat ja ehkä kulttuurishokki ei pääse yllättämään kotikonnuilla. Muilla pojilla paluusuunnitelmat ovat hieman erilaiset, joista ehkä kuulette vielä..

Let’s go -meiningillä jatketaan!

Wind of change - viimeistä viedään

Kambodzan reissun jälkeen tosiaan jouduimme vähän parantelemaan itseämme. Kaikilla oli vuorotellen ripulia ja pientä kuumeiluakin - toisilla enemmän ja toisilla vähemmän. Tiedä sitten mikä pöpö on ollut liikkeellä...

Muuten arki sujui jo tutuksi tulleiden kouluhommien parissa. Kuulimme, että lauantaina koululla olisi rumpukilpailut, jonne olisi tulossa porukkaa 15 eri yliopistolta. Päätimme käydä katsomassa millainen tapahtuma on kyseessä. Päästyämme paikalle iltaseitsemän aikaan tunnelma oli jo katossa. Kieltämättä osa porukasta oli lievästi sanottuna huonossa kunnossa... Mutta ilta sujui mukavasti nurmikolla istuen ja hyvästä tunnelmasta ja livemusiikista nauttien. Ja tulipahan nähtyä thaimaalaisten opiskelijakollegoiden tapa juhlia.

Saimme sattumalta tietää, että muuan Scorpions olisi tulossa Bangkokiin jäähyväiskiertueelle torstaina 10.2. Päätimme maanantaina, että voisihan sinne keikalle mennä, jos lippuja niinkin lähellä konserttia vielä saisi. Kävimme sitten kyselemässä lippuja, ja saimmekin 2000 bahtin liput 1500 bahtilla eli noin 35 eurolla, ei ollenkaan paha hinta noinkin kovan luokan keikasta. Muutama päivä sitten luotiin vähän keikkafiilistä kuuntelemalla Scorpionsin biisejä. Torstaina hypättiin taksin kyytiin suuntana Impact Arena ja huomasimme, että Bangkokissa oli varmaan vuosisadan pahimmat ruuhkat! Taksikuskimme kyllä teki kaikkensa, jotta ehtisimme keikalle ajoissa. Kyydin voi tiivistää seuraavalla videopätkällä. Kaveri painoi ruuhkassa jonojen ohi sisäkautta kaidetta hipoen ihan muina miehinä ja välillä renkaat vinkuivat kuin elokuvissa :D Noh, ehdittiin kuin ehdittiinkin keikalle ja vieläpä hyvissä ajoin - konsertti kun alkoi thaimaalaiseen tapaan vähän myöhässä. Keikka kaiken kaikkiaan oli aivan loistava, vaikka odotukset ehkä olivat vieläkin korkeammalla. Shown varasti 62-vuotias kitaristi Rudolf Schenker, joka juoksenteli ja pomppi lavalla kuin olisi vieläkin parhaiden päiviensä vedossa! Ja kyllähän Scorpionsin klassikkobiisit sytyttivät!

Jarkko Ve:n kanssa käytiin katsomassa Asean Basketball Leaguen 1. finaali, jossa Thaimaan oma Chang Thailand Slammers kohtasi Philippine Patriotsin. Täytyy sanoa, että thaimaalaiset osaavat hommansa tunnelman luomisessa. Hallissa raikui kannatuslaulut kuin jalkapallostadioneilla konsanaan, aivan mahtava meininki! En ole vastaavaa tunnelmaa kokenut sitten Äänekosken oman hornankattilan joskus 90-luvun lopulla miesten pudotuspeleissä ja naisten finaaleissa 2000-luvun puolella. Sitä voittanutta ei ole kyllä vieläkään ;) Näyttää siltä, että Thaimaassa juhlitaan pian koripallomestaruutta, Slammers nimittäin voitti ensimmäisen mittelön tiukan taiston jälkeen.


Kouluhommissakin aletaan olla jo loppusuoralla: vielä pari viikkoa ja alkaa koeviikot. Yksi koe joudutaan käymään vääntämässä, minkä jälkeen on enää yksi esitys. Viimeinen kuukausi Bankokissa pärähti juuri käyntiin, aika on hujahtanut aivan mieletöntä kyytiä!

Vieraalla maalla: Kambodza

Sillä välin kun Vinski vietti ansaittua laatuaikaa (ommoo lommoo) etelässä, niin me muut pojat tosiaan päätimme pyörähtää itä naapurissa, Kambodzassa. Meidän torstain tunnit oli peruttu ja keskiviikko aamunakin meidän piti vain käydä juttelemassa erään opettajamme kanssa projektin etenemisestä, niin edessä oli periaatteessa viiden päivän loma, pientä koulutehtävää lukuun ottamatta. Tiistai-keskiviikko yö jouduttiin kuitenkin vääntämään  tehtäviä thaimaalaisten tapaan yömyöhään.

Olimme kuulleet Saksalaisilta vaihtarikavereilta, että Kambodzaan pääsee mukavasti, halvasti ja kätevästi bussilla. Näin ollen lähdimme kyselemään itäiseltä bussiasemalta kyytejä Kambodzan rajalle, mutta selvisikin että edellinen bussi oli lähtenyt tunti sitten ja seuraava lähtisi kolmen tunnin kuluttua, joten hyppäsimme taksiin. Taksi maksoi 2000bahtia (50€) ja matkaa kertyi 300km. Rajalla meitä vastaan tuli toinen yllätys, kun viisumitoimisto oli mennyt klo17 kiinni ja me oltiin paikalla klo19, mutta rahalla saa ja hevosella pääsee. Jouduimme maksamaan 400bahtia ylimääräistä kun meille järkättiin viisumit. He "pakottivat" meidät myös tilaamaan jatko kyydin heidän kauttaan Siem Reapiin, kuten myös yöpaikan. Kyyti maksoi taas 2000bahtia ja yöpyminen 800bahtia (20€). Mutta olo oli hieman "koijattu", kun huomasimme että kyyti oli joku heidän kaverinsa. Lopulta koko menomatkan hinnaksi tuli 4000bahtia (100€) kolmelta hengeltä, kun matkustettiin 600km taksilla... KYLLÄ taksilla 600km.

Siem Reap on kuuluisa Angkor Wat:in temppelistään, joka luetaan yhdeksi maailman "kahdeksasta" ihmeestä ja se on maailman suurin temppeli. Toisen huonosti nukutun yön jälkeen päätimme lähteä käväsemään katsastamassa kyseisen temppelin. Pääsylippu temppeliin oli 20dollaria, joka paikallisiin hintoihin on huima. Kambodzassa on käytössä Yhdysvaltain dollari ja heidän oma riel, mutta normaalisti niitä käytetään yhdessä sekaisin. Harmiksemme Petterille oli noussut yöllä kuume ja hän joutui suurimman osan lepäilemään tuktukissa, kun minä ja teppo räpsimme kuvia temppeleistä. Lisäksi kävimme muutamalla muullakin temppelillä, jotka sijaitsivat lähellä Angkor Wattia, mm. Bayon ja Tomb Raider temppeli.

Siem Reap oli ihan mukava pikku kaupunki, mutta emme halunneet jäädä kuluttamaan kallisarvoista aikaamme sinne enempää ja hyppäsimme yöbussiin, jonka päämäärä oli Sihanoukville (Etelä-Kambodzassa). Matkan oli tarkoitus kestää 10-12 tuntia ja meille luvattiin sänkypaikat, viltteineen ja vesipulloineen. Mutta eihän se mennyt ihan niinkuin piti, bussissa ei ollut sänkypaikkoja, vilttejä, eikä vettä, eikä bussi mennyt edes suoraan Sihanoukvilleen vaan pääkaupunki Phnom Pehniin. Aamulla kuuden jälkeen meidät puskettiin väkisin ulos bussista ja toinen bussi Sihanoukvilleen lähti reilun tunnin päästä. Joten jouduttiin kikkailemaan aamu Phnom Pehnissä. Bussi Phnom Pehnistä Sihanoukvilleen oli vieläkin huonompi kuin yöbussi ja matkalla se meni kertaalleen jopa rikki. Todellisuudessa matka kesti 14h.

Löydettyämme majapaikan Sihanoukvillestä, lähdimme kiikuttamaan Petteriä sairaalaan ja selvisikin, että kuumetta oli 39astetta, ei muuta kuin piikki takamukseen ja tiputukseen. 3h ja 160dollarin jälkeen Petteri oli kuin toinen mies. Päivän aikana minä ja Teppo ehdimme tutustua kaupungin keskustaan ja lähimpään rantaan. Ranta oli nuorten turistien täyttämä, kerjäläisiä oli paljon ja ruoka/juoma olivat erittäin halpaa. Seuraavana päivänä päätimme lähteä vähän kauempana sijaitsevalle rannalle ja Petteriki pystyi lähtemään mukaan. Ranta oli huomattavasti rauhallisempi, kauniimpi ja vesikin näytti puhtaammalta. Rannalla lepäilyn jälkeen otimme suunnaksi Bangkokin, yöbussilla, KYLLÄ!

Tällä kertaa matka-ajaksi puhuttiin 15-20 tuntia ja luvattiin kaikki ylellisyydet kuin viimeksikin. Hyppäsimme bussiin ja siellä oli KERROSSÄNGYT jokaiselle, viltit ja vedetkin löyty. Tiesimme kuitenkin, että edessä on 2 vaihtoa, toinen Siem Reapissa ja toinen Thaimaan rajalla. Ensimmäinen vaihdon jälkeen oleva bussi tuntui myös hyvältä ja tilavalta, mutta sitten alkoi tapahtumaan. Bussi pysähtyi noin 2km päässä erään hotellin eteen ja kaikkien oli poistuttava kyydistä. Meille sanottiin, että 2h päästä lähtee bussi rajalle. Söimme aamupalan odotellessamme bussia ja kun bussi tuli, niin se oli melkein täynnä jo valmiiksi. Emme mahtuneet sitten siihen ja meille luvattiin toinen bussi. Toinenkin bussi oli melkeen täynnä ja se oli paljon pienempi ja huonompi kuntoisempi ku ensimmäinen. Jäimme odottelemaan kolmatta, joka olikin pakettiauto, johon sitten mahduimme. Ei ilmastointia, ei kunnon penkkiä, ei mitään ja matkaa oli melkein 300km. Ne jotka jäivät vielä ulos pakettiautosta, joutuivat lähteä ylitäysillä henkilöautoilla.

Rajalla meitä odotti sitten valtavat jonot, joissa odottelimme muutaman tunnin ja rajan yli päästyämme meitä odotti bussi (pakettiauto) Bangkokiin. Matka kesti 24h. Ei ole luottamista Kambodzan V.I.P. busseihin. Mutta kokemushan se taas oli, ja jälkeen päin tälläiset asiat vaan naurattavat !! Kyllä Kambodzalaiset voisivat ottaa mallia vaikka VR:ltä, sekin toimii paremmin.

Kaiken kaikkiaan Kambodza oli karu mutta hienolla tavalla karu. Siellä elämä oli vielä melko alkukantaista, tiet huonossa kunnossa (ei välttämättä edes asfalttia), maisemia ei ollut pilattu pilvenpiirtäjillä, eikä korkeilla hotelleilla ja ihmiset oli todella leppoisia, ehkä jopa enemmän kuin Thaimaassa. Toisaalta kaikki mikä on kiellettyä Thaimaassa on sallittua Kambodzassa, tekeekö se ihmiset sitten leppoisammiksi, sitä en tiedä. Kambodza oli kuin Villi Itä.

Mutta viiden huonosti nukutun yön jälkeen oli mukava palata taas koulun penkille virkeänä ottamaan seuraavan viikot haasteet vastaan, niin ja koko porukka vielä kipeenä täällä, pientä ripulointia ja kuumeilua ollu yhdellä sun toisella !

...näillä mennään !!!