tiistai 25. tammikuuta 2011

Ayuthayan reissu, vahamuseo ja ocean world

Parin päivän kouluviikon jälkeen halutti taas ajatella vähän muutakin kuin koulua. Selailimme netistä vähän, oisko Bangkokissa jotain uutta nähtävää. Ja löytyi semmoinen hienous kuin luistinrata. Ja siitähän sitä kiekkoilijana jo vähän innostuikin, viimeisestä luistelukerrasta kun on aikaa jo melkein vuosi. Innostus oli kuitenkin ennen aikaista, kun luistinrata löytyi, ei haluttanutkaan enää mennä heh heh. Rata oli noin 3 metriä leveä ja 10 metriä pitkä, jäätä ei ollut höylätty varmaan viiteen vuoteen, luistimet oli kuin laskettelumonot terällä ja hinta puolen tunnin luistelusta huikea 6€. Ei saatu edes opiskelija-alennusta. Noh, ei se mitään. Ei se luistelu ole ennenkään kesällä maittanut.

Lauantaina lähdettiin katsomaan vanhan Thaimaan, entisen Siamin pääkaupungin Ayuthayan kaupunkia ja raunioita. Matka taittui keveästi noin tunnissa, ilmastoidulla bussilla. Paikalle päästyämme vuokrattiin polkupyörät ja lähdimme tutkimaan paikkoja. Paikalliset taksikuskit kyllä yritti kovasti höynäyttää ja puhua että ei kannata pyörällä mennä, taksilla pääsee paremmin ja helpommin. Rauniot oli kyllä näkemisen arvoisia ja yhdelle temppelialueelle tohdittiin maksaa 25 sentin arvoinen pääsylippukin. Kiertelyn ohessa nähtiin muun muassa elefanttishowta, kaupunkisafaria ja muutama hullu turistikin. Päivä oli kuuma ja muutaman tunnin polkemisen jälkeen alkoi jo väsyttämään ja halutti lähteä takaisin Bangkokiin. Ilta sujui rauhallisesti leväten.

Sunnuntai aamuna, kunnon yöunien jälkeen lähdettiin kiertämään muita Bangkokin nähtävyyksiä. Kävimme katsomassa Madame Tussaudin vahanukkemuseota. Viisasteltiin Einsteinin, soitettiin pianoa Beethovenin ja potkittiin palloa Beckhamin kanssa. Juotiin kahvit pikaisesti George Clooneyn pöydässä ja kuunneltiin Jim Careyn vitsejä.

Museosta juostiin Ocean Worldiin. Paikka oli ehkä verrattavissa Helsingin Sea Lifeen, mutta vähän suuremmassa mittakaavassa vain. Värikkäitä kaloja ja limaisia liskoja hyi.

Pari päivää on ensi viikolla koulua ja keskiviikko aamuna tilataan taksi ja matkataan poikien kanssa Kambodzaan. Kirjoitellaan lisää juttuja kun on aikaa...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti